Viime päivät on vietetty kohtalaisen korkeissa lämpötilassa, mittari käy korkeintaan kääntymässä alta 30 asteen viivan. Tämän myötä myös ukkosta on piisannut runsaasti. Ja jotenkin tuntuu tuo ukkonenkin pärähtävän näillä nurkilla äkäisemmin kuin pohjoisemmassa. Enpä nimittäin muista Suomessa heränneeni rajuunkaan ukkoseen kuin muutaman kerran koko elämäni aikana, täällä taas se on lähes viikottaista. Sadettakin on piisannut melko runsaasti, mutta väliäkö tuolla kun kirkonkylälle pääsee näppärästi katettuja jalkateitä pitkin.
Korkeiden lämpötilojen myötä ennen niin rauhaisat Itä- ja Länsi-Pakaran demokraattiset tasavallat ovat ajautuneet erinäisiin kahnauksiin. Äärimmäiset olosuhteet ovat aiheuttaneet jos jonkinlaista kitkaa ja valtioiden välit ovat selvästi hiertyneet. Valtioiden välissä sijaitseva Vaon demilitarisoitu vyöhyke on ajautumassa osaksi selkkausta, kun hiki-heimon edustajista koostuva paikallinen etninen vähemmistö on päässyt kasvamaan räjähdysmäisesti alueella. Veren vuodatukselta on toistaiseksi vältytty ja arvostettu kansainvälinen rauhanneuvottelija Bepanthen Salva on lähetetty kriisialueelle lieventämään konfliktia. Kansainvälinen yhteisö jää seuraamaan tilanteen kehittymistä.
Kriisitilanteesta huolimatta arki jatkaa rullaamistaan. Projekti on aika tarkaan puolivälissä ja ensi viikolla jokainen ryhmä esittelee pelinsä siinä muodossa missä se nyt sattuu kullakin olemaan. Oman projektimme kaikki pelilliset ominaisuudet alkavat olla hyvinkin pitkälti kasassa, jonka jälkeen alkaakin armoton testaus-, tasapainotus- ja debuggaus-rumba. Aikaa parannuksille ei tietenkään ole lähellekään niin paljon mitä oltaisiin haluttu, mutta niinhän se aina menee. Tiimini on onneksi kuitenkin sieltä motivoituneimmasta päästä luokkaa (tulevat kouluun ajallaan ja hoitavat hommansa), mitä luksusta ei selvästikään ole kaikille tiimeille sattunut.
Olemmekin Suomi-porukalla olleet hieman ymmällämme paikallisten yleisestä työmoraalista. Kyseessä on kuitenkin viimeisen vuoden viimeinen projekti, ikään kuin lopputyö, mutta siitä huolimatta valtaosa porukasta tulee kouluun vähän milloin sattuu ja valtaosa työpäivästä käytetään hirisemiseen hassuille Youtube-videoille. Aiheesta on kurssin vetäjäkin joutunut useampaan kertaan pitämään puhuttelun luokalle. Okei, onhan nää pari vuotta nuorempia ja työpäivät on pitkiä, mutta ymmärtääksemme tämä lopputyöprojekti on ainoa jakso, jolloin täytyy puurtaa päivittäin yhdeksästä kuuteen, muut jaksot ovat huomattavasti kevyempiä. Osa porukasta toki suorittaa stereotyyppisellä aasialaisella "vaikka-kellon-ympäri-kunhan-tulee-valmiiksi" -mentaliteetillä (meidänkin tiimin ohjelmoija joutui olemaan viikon poissa koulusta sairastumisen takia, mutta teki silti töitä etänä ja lähetteli jatkuvasti päivityksiä edistymisestään Facebookin kautta!), mutta nämä tuntuvat olevan poikkeustapauksia. Vielä enemmän hämmennystä herättää se, että kuulemma paikallisille opiskelijoille (tai siis heidän vanhemmilleen) jokainen lukukausi maksaa euroissakin mitattuna useita tuhansia. Lisäksi sellaista käytäntöä kuin "uusintakoe" ei tunneta, eli jokainen reputettu kurssi kasvattaa suoraan opiskeluaikaa. Ja siitä huolimatta työpäivä vietetään mieluummin Youtuben tai Facebookin ihmeellisessä maailmassa.
Ei vaan mahdu kaaliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti