Maanantai ja tiistai sujuivat kohtuu perinteisissä tunnelmissa, mutta keskiviikkona olikin suunnattava heti aamusta maahanmuuttovirastoon opiskelijaviisumia hommaamaan. Aamuseitsemältä minä, yksi opettajista ja puolisen tusinaa heikosti englantia puhuvia tai ymmärtäviä japanialaisia vaihto-opiskelijoita suuntasimme toiselle puolelle kaupunkia mukanamme puolitoista tuumaa paksu nivaska erilaisia enemmän ja varsinkin vähemmän merkityksellisiä lomakkeita. Paikan päällä prosessi sujui pitkälti näin:
08:00 - Vaihe 1: Jonota valokuvaa varten puolisen tuntia.
08:30 - Vaihe 2: Valokuvan ja vuoronumeron saatuasi odota määrittelemätön aika viraston 4. kerroksen odotustilassa seuraten jatkuvasti päivittyvää vuorolistaa sen varalta, että oma numerosi välähtää taululle ohjaten sinut jollekin tiskille väliltä 01 - 39, jotka sijaitsevat yhteensä kolmessa eri aulassa. Ja turha toivoakaan, että numerosi viittaisi millään tavalla siihen, kuinka mones olet jonossa.
09:05 - Vaihe 3: Bongaa taululle välähtävä oma numerosi (057A) ja sille tarkoitettu tiski 09 ja kärppänä singahda tiskille kolmen ihmistäyteisen aulan läpi noin kahdeksassa sekunnissa ennen kuin täti ehtii kutsua seuraavan numeron. Jos epäonnistuit, palaa vaiheeseen 2 ja odota uudelleen määrittelemättömän ajanjakson verran.
09:05 - Vaihe 4: Tiski 09. Ojenna paperinivaska virkailijalle. Vastaa oikein virkailijan kysymyksiin ("What... is thy name? What... is thy quest? What... is thy favourite colour? What... is the capital of Assyria? What... is the airspeed velocity of an unladen swallow?") ja etene tiskille 10 kulkematta lähtöruudun kautta.
09:10 - Vaihe 5: Tiskin 10 virkailija onkin haastavampi tapaus. Vaikka passi on kunnossa, pitää passista olla myös kopio.
09:15 - Vaihe 6: Jonota valokopiokonttoriin saadaksesi kopion passista ja palaa tiskille 10 kulkematta lähtöruudun kautta.
09:20 - Vaihe 7: Tiskillä 10 paina peukalosi sormenjälkilukijaan. Tiskin 10 virkailija on tyytyväinen ja lähettää sinut takaisin odotusaulaan odottamaan kutsua tiskille 23 tai 24.
09:25 - Vaihe 8: Odota määrittelemätön aika kutsua tiskille 23 tai 24.
10:10 - Vaihe 9: Bongaa oma numerosi valotaululta ja singahda tiskille 24. Jos olet liian hidas, palaa vaiheeseen 8.
10:10 - Vaihe 10: Tiski 24. Ojenna paperinivaska virkailijalle ja paina peukalo sormenjälkilukijaan. Virkailija laskeskelee jotain, konsultoi toista virkailijaa, ottaa passini ja lähettää minut jostain syystä takaisin tiskille 10.
10:25 - Vaiheet 11 - n: Palloittele n kertaa tiskien 10 ja 24 väliä odottaen aina välillä määrittelemättömän ajanjakson ajan virkailijoiden yrittäessä selvittää jotain minulle tuntematonta ongelmaa. Opettajakin ihmettelee, että mitäs nuo nyt laukkovat ympäri konttoria meikäläisen passin kanssa.
Noin 11.30 - Vaihe n+1: Tiski 24. Ilmeisesti kalabaliikkia on aiheuttanut paluulentopäiväni, joka on viisi päivää myöhemmin kuin kurssini päättyminen. Tuon viiden päivän aikana myös ylittyy maaginen 90 päivän raja, mikä vaatii pidennettyä viisumia. Siirry kolme kerrosta alaspäin E-aulaan maksamaan 30 dollarin lisämaksu.
11:40 - Vaihe n+2: Yritä maksaa lisämaksu sähköisessä asioimispisteessä. Automaatti ei hyväksy Visa Electronia ja käteisellä ei voi maksaa. Anna vastaava summa käteistä opettajalle, joka suorittaa maksun omalla visallaan. Palaa kerrokseen 4 tiskille 24.
Noin 12:00 - Vaihe n+3: Toimita kuitti lisämaksun maksamisesta tiskille 24 ja siirry odottamaan määrittelemättömäksi ajaksi kutsua tiskille 24.
12:40 - Vaihe viimeinen: Siirry viimeisen kerran tiskille 24, allekirjoita pari paperia ja vastaanota korttimuotoinen opiskelijaviisumisi.
Helppoa ja vaivatonta!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti