Paikallinen konflikti

Viime päivät on vietetty kohtalaisen korkeissa lämpötilassa, mittari käy korkeintaan kääntymässä alta 30 asteen viivan. Tämän myötä myös ukkosta on piisannut runsaasti. Ja jotenkin tuntuu tuo ukkonenkin pärähtävän näillä nurkilla äkäisemmin kuin pohjoisemmassa. Enpä nimittäin muista Suomessa heränneeni rajuunkaan ukkoseen kuin muutaman kerran koko elämäni aikana, täällä taas se on lähes viikottaista. Sadettakin on piisannut melko runsaasti, mutta väliäkö tuolla kun kirkonkylälle pääsee näppärästi katettuja jalkateitä pitkin.

Korkeiden lämpötilojen myötä ennen niin rauhaisat Itä- ja Länsi-Pakaran demokraattiset tasavallat ovat ajautuneet erinäisiin kahnauksiin. Äärimmäiset olosuhteet ovat aiheuttaneet jos jonkinlaista kitkaa ja valtioiden välit ovat selvästi hiertyneet. Valtioiden välissä sijaitseva Vaon demilitarisoitu vyöhyke on ajautumassa osaksi selkkausta, kun hiki-heimon edustajista koostuva paikallinen etninen vähemmistö on päässyt kasvamaan räjähdysmäisesti alueella. Veren vuodatukselta on toistaiseksi vältytty ja arvostettu kansainvälinen rauhanneuvottelija Bepanthen Salva on lähetetty kriisialueelle lieventämään konfliktia. Kansainvälinen yhteisö jää seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Kriisitilanteesta huolimatta arki jatkaa rullaamistaan. Projekti on aika tarkaan puolivälissä ja ensi viikolla jokainen ryhmä esittelee pelinsä siinä muodossa missä se nyt sattuu kullakin olemaan. Oman projektimme kaikki pelilliset ominaisuudet alkavat olla hyvinkin pitkälti kasassa, jonka jälkeen alkaakin armoton testaus-, tasapainotus- ja debuggaus-rumba. Aikaa parannuksille ei tietenkään ole lähellekään niin paljon mitä oltaisiin haluttu, mutta niinhän se aina menee. Tiimini on onneksi kuitenkin sieltä motivoituneimmasta päästä luokkaa (tulevat kouluun ajallaan ja hoitavat hommansa), mitä luksusta ei selvästikään ole kaikille tiimeille sattunut.

Olemmekin Suomi-porukalla olleet hieman ymmällämme paikallisten yleisestä työmoraalista. Kyseessä on kuitenkin viimeisen vuoden viimeinen projekti, ikään kuin lopputyö, mutta siitä huolimatta valtaosa porukasta tulee kouluun vähän milloin sattuu ja valtaosa työpäivästä käytetään hirisemiseen hassuille Youtube-videoille. Aiheesta on kurssin vetäjäkin joutunut useampaan kertaan pitämään puhuttelun luokalle. Okei, onhan nää pari vuotta nuorempia ja työpäivät on pitkiä, mutta ymmärtääksemme tämä lopputyöprojekti on ainoa jakso, jolloin täytyy puurtaa päivittäin yhdeksästä kuuteen, muut jaksot ovat huomattavasti kevyempiä. Osa porukasta toki suorittaa stereotyyppisellä aasialaisella "vaikka-kellon-ympäri-kunhan-tulee-valmiiksi" -mentaliteetillä (meidänkin tiimin ohjelmoija joutui olemaan viikon poissa koulusta sairastumisen takia, mutta teki silti töitä etänä ja lähetteli jatkuvasti päivityksiä edistymisestään Facebookin kautta!), mutta nämä tuntuvat olevan poikkeustapauksia. Vielä enemmän hämmennystä herättää se, että kuulemma paikallisille opiskelijoille (tai siis heidän vanhemmilleen) jokainen lukukausi maksaa euroissakin mitattuna useita tuhansia. Lisäksi sellaista käytäntöä kuin "uusintakoe" ei tunneta, eli jokainen reputettu kurssi kasvattaa suoraan opiskeluaikaa. Ja siitä huolimatta työpäivä vietetään mieluummin Youtuben tai Facebookin ihmeellisessä maailmassa. 

Ei vaan mahdu kaaliin.

Loaton lihakuu

Itse en koskaan ihan päässyt sisälle tähän Lihaton Lokakuu hömpötykseen, mutta Loaton Lihakuu kyllä sopii. Paikallisista lämpötiloista johtuen lokaa, loskaa tai muitakaan Suomen syksylle ominaisia Raamatun vitsauksia ei täällä tunneta, mutta lihaa kyllä löytyy kunhan vähän jaksaa etsiä.

Ja mikäpä olisi parempi tilaisuus juhlistaa lihakuuta kuin Oktoberfesteillä piipahtaminen! Laura oli liikenteessä vierailulla olevien vanhempiensa kanssa ja Jero oli vissiin pokannut jostain yökerhosta kauniimpaa seuraa, joten suuntasimme perjantaina Artun kanssa kahdestaan kohti Clarke Quayn kaupungin osaa, jossa kuulemma on kylän parhaat Oktoberfest-pippalot.

Clarke Quay iltavalaistuksessa. (Kuva tällä kertaa ihan Googlesta, kun kännykkäkameralla itse otetusta kuvasta ei saanut mitään selvää.)

Clarke Quay oli jo ihan silminnähden vähän parempaa seutua ja kukkaroni parahti tuskasta jo pelkästä ajatuksesta paikallisesta hintatasosta. Ja niinpä siinä sitten kävi, että muovituopillisesta väljähtänyttä hanaolutta olisi pitänyt pulittaa vähän matkaa toistakymmentä euroa ja bratwurstin tyngästä toinen mokoma. Totesimme, että mehän emme tällaista rantarosvotoimintaa tue, vaan etsimme lähiseudulta hieman syrjemmästä ihan oikean pubin tapaisen. Nokan alle saimme lopulta puolen metrin pätkän porsaan ribsejä Barbeque-soosilla, lankkuperunoita ja hyvää saksalaista vehnäolutta. Varallisuus väheni euroissa mitattuna 17 rahalla, eli koko setti tuli vieläpä halvemmaksi kuin keskusaukion ryöstöhintapilsneri onnettomalla wurstinpätkällä.

Kyllä näistä eväistä jo vähän maksaakin.

Viikko on muutoin sujunut kohtuu perinteisissä tunnelmissa. Projekti etenee enemmän tai vähemmän siihen malliin kuin pitäisikin ja illat soljuvat meritähtiasennossa. Tosin tämä meritähtiasento on satunnaisesti onnistuttu siirtämään sinne uimaradan puolelle, katsotaan jos vielä jossain vaiheessa meritähti muuttuisi joksikin vähän liikkuvaisemmaksi otukseksi. Esimerkiksi norppa olisi sopivan muodokas, mutta kuitenkin liikehtiväinen. Paitsi että satuinpa löytämään tuosta kirkonkylältä budjetin turmion: konditorion halpoine leivoksineen. Kun lähes Arnoldsin donitsin veroinen suklaadonitsi maksaa 65 eurosenttiä ja kuuden annoksen mantelimustikka-pullapitko 1,80 niin voipi olla, että tästä meritähdestä kuoriutuukin notkean norpan sijaan ennen pitkää merimakkara tai ryhävalas.

Putjetin Turmio omassa persoonassaan.

Byrokratian rattaissa

Maanantai ja tiistai sujuivat kohtuu perinteisissä tunnelmissa, mutta keskiviikkona olikin suunnattava heti aamusta maahanmuuttovirastoon opiskelijaviisumia hommaamaan. Aamuseitsemältä minä, yksi opettajista ja puolisen tusinaa heikosti englantia puhuvia tai ymmärtäviä japanialaisia vaihto-opiskelijoita suuntasimme toiselle puolelle kaupunkia mukanamme puolitoista tuumaa paksu nivaska erilaisia enemmän ja varsinkin vähemmän merkityksellisiä lomakkeita. Paikan päällä prosessi sujui pitkälti näin:

08:00 - Vaihe 1: Jonota valokuvaa varten puolisen tuntia.
08:30 - Vaihe 2: Valokuvan ja vuoronumeron saatuasi odota määrittelemätön aika viraston 4. kerroksen odotustilassa seuraten jatkuvasti päivittyvää vuorolistaa sen varalta, että oma numerosi välähtää taululle ohjaten sinut jollekin tiskille väliltä 01 - 39, jotka sijaitsevat yhteensä kolmessa eri aulassa. Ja turha toivoakaan, että numerosi viittaisi millään tavalla siihen, kuinka mones olet jonossa.
09:05 - Vaihe 3: Bongaa taululle välähtävä oma numerosi (057A) ja sille tarkoitettu tiski 09 ja kärppänä singahda tiskille kolmen ihmistäyteisen aulan läpi noin kahdeksassa sekunnissa ennen kuin täti ehtii kutsua seuraavan numeron. Jos epäonnistuit, palaa vaiheeseen 2 ja odota uudelleen määrittelemättömän ajanjakson verran.
09:05 - Vaihe 4: Tiski 09. Ojenna paperinivaska virkailijalle. Vastaa oikein virkailijan kysymyksiin ("What... is thy name? What... is thy quest? What... is thy favourite colour? What... is the capital of Assyria? What... is the airspeed velocity of an unladen swallow?") ja etene tiskille 10 kulkematta lähtöruudun kautta.
09:10 - Vaihe 5: Tiskin 10 virkailija onkin haastavampi tapaus. Vaikka passi on kunnossa, pitää passista olla myös kopio.
09:15 - Vaihe 6: Jonota valokopiokonttoriin saadaksesi kopion passista ja palaa tiskille 10 kulkematta lähtöruudun kautta.
09:20 - Vaihe 7: Tiskillä 10 paina peukalosi sormenjälkilukijaan. Tiskin 10 virkailija on tyytyväinen ja lähettää sinut takaisin odotusaulaan odottamaan kutsua tiskille 23 tai 24.
09:25 - Vaihe 8: Odota määrittelemätön aika kutsua tiskille 23 tai 24.
10:10 - Vaihe 9: Bongaa oma numerosi valotaululta ja singahda tiskille 24. Jos olet liian hidas, palaa vaiheeseen 8.
10:10 - Vaihe 10: Tiski 24. Ojenna paperinivaska virkailijalle ja paina peukalo sormenjälkilukijaan. Virkailija laskeskelee jotain, konsultoi toista virkailijaa, ottaa passini ja lähettää minut jostain syystä takaisin tiskille 10.
10:25 - Vaiheet 11 - n: Palloittele n kertaa tiskien 10 ja 24 väliä odottaen aina välillä määrittelemättömän ajanjakson ajan virkailijoiden yrittäessä selvittää jotain minulle tuntematonta ongelmaa. Opettajakin ihmettelee, että mitäs nuo nyt laukkovat ympäri konttoria meikäläisen passin kanssa.
Noin 11.30 - Vaihe n+1: Tiski 24. Ilmeisesti kalabaliikkia on aiheuttanut paluulentopäiväni, joka on viisi päivää myöhemmin kuin kurssini päättyminen. Tuon viiden päivän aikana myös ylittyy maaginen 90 päivän raja, mikä vaatii pidennettyä viisumia. Siirry kolme kerrosta alaspäin E-aulaan maksamaan 30 dollarin lisämaksu.
11:40 - Vaihe n+2: Yritä maksaa lisämaksu sähköisessä asioimispisteessä. Automaatti ei hyväksy Visa Electronia ja käteisellä ei voi maksaa. Anna vastaava summa käteistä opettajalle, joka suorittaa maksun omalla visallaan. Palaa kerrokseen 4 tiskille 24.
Noin 12:00 - Vaihe n+3: Toimita kuitti lisämaksun maksamisesta tiskille 24 ja siirry odottamaan määrittelemättömäksi ajaksi kutsua tiskille 24.
12:40 - Vaihe viimeinen: Siirry viimeisen kerran tiskille 24, allekirjoita pari paperia ja vastaanota korttimuotoinen opiskelijaviisumisi.

Helppoa ja vaivatonta!