tiistai 3. syyskuuta 2013

Day Zero

Kirjoitan tätä tekstiä junassa Keski-Suomen järvimaisemien vilistäessä ohitse ikkunan takana. Kevättalvella Kajaanissa linjavastaavamme ilmoitti, että nyt on solmittu vaihtarisopimus uuden oppilaitoksen kanssa ja tarvittaisiin vapaaehtoisia koehenkilöitä. Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin läppärilaukusta löytyy lentolippu Helsingistä Singaporeen, departure 23.55 Sep 03. Suunnitelmissa on siis tehdä pelisuunnittelun projektiopintoja Nanyangin polytechnicissä jokunen kuukausi ja tulla sitten jouluksi kotiin. Tarkoituksenani on säännöllisen epäsäännöllisesti dokumentoida reissun sattumuksia tähän blogiin, jotta halukkaat sukulaiset ja ystävät voivat seurata kuulumisiani.

Äidilleni ynnä muille maantietoon perehtymättömille ja googlen käyttöön kykenemättömille kerrottakoon, että Singapore on varsin moderni ja kehittynyt kaupunkivaltio Kaakkois-Aasiassa Malesian kupeessa. Päiväntasaaja kulkee reilun 100 km päässä Singaporen eteläpuolella ja ilmasto onkin pitkälti sama kuin ruotsinlaivan saunassa; +30 astetta ja kostea, mutta Aftonbladetin voi huoletta lukea ilman että rillit huurtuu. Kesällä Singaporessa kello on viisi tuntia enemmän kuin Suomessa ja lentomatkaa kertyy suorallakin lennolla näpsäkät 12 tuntia. Lennolle varattu selviytymispakkaukseni pitää sisällään tuhdin paketin Lakrisalia ja liki 900 sivua Bernard Cornwellia ja Conn Igguldenia. Lentokentältä ajattelin vielä napata levyn suklaata ja kopan Halvan salmiakkia.

Matkatäpinät ovat toistaiseksi loistaneet poissaolollaan, vaikka Kauko-Aasiassa tämä poika ei aikaisemmin ole ollutkaan. Kenties siksi, että Kajaanista lähti jo kesän alussa neljän henkilön vahvuinen iskuryhmä, joka on välittänyt tiedusteluraportteja tasaisin väliajoin. Vastaanottokomitea jäänee kuitenkin laihahkoksi, sillä viimeisimmän tiedon mukaan yhtä vaille koko konkkaronkka on parhaillaan hurvittelemassa Japanian puolella. Saa nähdä mikä on porukan reaktio kun kämppään onkin ilmestynyt yksi vessaanjonottaja lisää.

Suomen kesän viimeiset valonrippeet

2 kommenttia:

  1. Hieman näyttää jälkikasvullakin olevan puutteita maantiedon tuntemuksessa, sillä jos vilkaiset passiisi, niin sieltä löytyvät ainakin Israelin ja Jordanian leimat, ja edellisestä passista myös Turkin (Alanya). Nyt voit sitten googletella, että missäköhän maanosassa moiset valtiot sijaitsevat...

    VastaaPoista
  2. Höps pöps, selvästihän tuolla puhutaan Kauko-Aasiasta! :)

    VastaaPoista