Valtakunta vispilästä

Tänään palasivat reissusta suomalaiset graafikko-opiskelijamme Arttu ja Laura. Japania on kuulemma siisti mesta, mutta rahaa ilmeisesti paloi enemmän kuin oli suunniteltu. Minä poika se lupasin pyöräyttää matkalaisille kunnon taikinan lettuja illemmalla, mutta sitä ennen kävimme katsomassa koulun harrastetanssiryhmien tanssishown, jossa suomalaisporukan Jero itsekin esiintyi. Olen elämäni aikana jokusen kouluharrasteryhmän tanssiesityksen seurannut, mutta tämän illan setti oli kyllä vähän eri kaliiberin toimintaa; yhteensä reipas toista sataa tanssijaa, valo- ja äänilaitteet viimeisen päälle ja puolitoista tuntia aasialaisella säntillisyydellä vedettyjä ohjelmanumeroja, jotka vaihtelivat aina hiphopista ja breakdancesta malaijilaisiin kansantansseihin. Pari kuvaakin koitin napsia, mutta eihän niistä yrityksistä tullut kuin paha mieli.

Esityksen jälkeen asunnolle päästyämme rupesin valmistamaan sitä luvattua lettutaikinaa. "Missäs teillä on joku kulho jossa sekoittaa taikinan?" "Ei ole" Kulho improvisoitiin helposti kattilasta ja äkkiäkös oli aineet kattilassa. "Entäs vispilä?" "No ei ole sitäkään." Tässä vaiheessa homma menikin astetta haastavammaksi. Kauhalla sekoittaminen jätti jälkeensä vain isoja jauhokokkareita ja lettutaikina oli tietenkin tehtävä kun olin kerran luvannut. Niinpä Arttu lähetettiin käymään lähikaupassa vispiläkaupoilla, vaikka vähän ounasteltiin ettei sieltä kyllä keittiövälineitä löydy. Artulla tuntui kestävän, joten vapautin sisäisen McGyverini ja eipä aikaakaan kun kolmesta haarukasta ja teipistä oli taiottu hätävispilä. Ja sehän toimi! Arttu tosin palasi hetkeä myöhemmin mukanaan ihan oikea vispilä, joka oli löytynyt neljännestä kaupasta ties monenko kilometrin päästä. Sillä saatiin viimeistenkin pienten jauhokokkareiden vastarinta murrettua ja taikina valmiiksi.

Vaan ei siinä vielä kaikki! Talon ainoa paistinpannun tapainen ei ollut mikään tavallinen tasainen pannu, vaan matala wokkipannu. Yritä siinä sitten paistaa kun tasaista pintaa ei ole olemassakaan. Tämä ongelma päädyttiin lopulta selvittämään milläpä muullakaan kuin vahvalla vakka-suomalaisella plätinpaiston ammattitaidolla. Lopputulos yllätti itsenikin:

No ny o plätei!

Day One

Onnistunut laskeutuminen Singaporen pilviseen +29 asteen ilmastoon onnistuneesti suoritettu. Lämpötila on toki miellyttävä, mutta ilmankosteus sademetsämäisen hämmentävä. Paita kastuu heti kun astuu ilmastoiduista sisätiloista ulkoilmaan.

Yhteyshenkilö koululta oli vastassa ja antoi kyydin kämpälle, jossa muut Kajaanin osaston suomalaiset ovat kämpänneet ja toukokuun lopusta asti. Jeroa lukuunottamatta kaikki muut ovat tosiaan viettäneet viimeiset pari viikkoa Japanian puolella, mikä kieltämättä oli havaittavissa ainakin keittiötilojen puolella. Kämppä näin muuten on ihan "perusjepa": 

Pikkukäytävä vasemmalla vie solu-huoneisiin, keittiö jää vasemalle kuvan ulkopuolelle.

Parvekkeelta aukeaa näkymä koulun M-siipeen, jossa opiskelun on tarkoitus tapahtua. Matka ei siis päätä huimaa, mutta hiki kyllä tulee näin pilvisenäkin päivänä.

Tuli myös piipahdettua paikallisessa ruokakaupassa. Kun litra maitoa maksaa saman verran kuin kanahampurilaisateria mäkkärissä (2,10 rahaa kotimaan valuutassa) ja kauppa on parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä niin lienee selvää, että kotona ei juuri kokkailla. Ulkona syöminen on halpaa ja kotikokkailu on kuulemmma lähinnä ylemmän keskiluokan ja kulinaristien puuhaa. Sopii mulle, eipähän tarvitse tiskata. Safkapaikkoja löytyy jo koulun ympäristöstä useampia ja valikoima riittänee ainakin joksikin aikaa. Päätin kuitenkin uhmata lähikaupan hintoja ja pyöräyttää lettutaikinan tällä viikolla. Hintaa jauhoille, kananmunille, maidolle ja pienelle vadelmahillopurkille kertyi lähemmäs 12e.

Viimeinen ehtoollinen

Ja vielä viimeiset murkinat naamaan ennen koneeseen nousua. Suklaat jäi ostamatta kun tuli final call, mutta ehkä tällä pärjää johonkin asti.

Day Zero

Kirjoitan tätä tekstiä junassa Keski-Suomen järvimaisemien vilistäessä ohitse ikkunan takana. Kevättalvella Kajaanissa linjavastaavamme ilmoitti, että nyt on solmittu vaihtarisopimus uuden oppilaitoksen kanssa ja tarvittaisiin vapaaehtoisia koehenkilöitä. Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin läppärilaukusta löytyy lentolippu Helsingistä Singaporeen, departure 23.55 Sep 03. Suunnitelmissa on siis tehdä pelisuunnittelun projektiopintoja Nanyangin polytechnicissä jokunen kuukausi ja tulla sitten jouluksi kotiin. Tarkoituksenani on säännöllisen epäsäännöllisesti dokumentoida reissun sattumuksia tähän blogiin, jotta halukkaat sukulaiset ja ystävät voivat seurata kuulumisiani.

Äidilleni ynnä muille maantietoon perehtymättömille ja googlen käyttöön kykenemättömille kerrottakoon, että Singapore on varsin moderni ja kehittynyt kaupunkivaltio Kaakkois-Aasiassa Malesian kupeessa. Päiväntasaaja kulkee reilun 100 km päässä Singaporen eteläpuolella ja ilmasto onkin pitkälti sama kuin ruotsinlaivan saunassa; +30 astetta ja kostea, mutta Aftonbladetin voi huoletta lukea ilman että rillit huurtuu. Kesällä Singaporessa kello on viisi tuntia enemmän kuin Suomessa ja lentomatkaa kertyy suorallakin lennolla näpsäkät 12 tuntia. Lennolle varattu selviytymispakkaukseni pitää sisällään tuhdin paketin Lakrisalia ja liki 900 sivua Bernard Cornwellia ja Conn Igguldenia. Lentokentältä ajattelin vielä napata levyn suklaata ja kopan Halvan salmiakkia.

Matkatäpinät ovat toistaiseksi loistaneet poissaolollaan, vaikka Kauko-Aasiassa tämä poika ei aikaisemmin ole ollutkaan. Kenties siksi, että Kajaanista lähti jo kesän alussa neljän henkilön vahvuinen iskuryhmä, joka on välittänyt tiedusteluraportteja tasaisin väliajoin. Vastaanottokomitea jäänee kuitenkin laihahkoksi, sillä viimeisimmän tiedon mukaan yhtä vaille koko konkkaronkka on parhaillaan hurvittelemassa Japanian puolella. Saa nähdä mikä on porukan reaktio kun kämppään onkin ilmestynyt yksi vessaanjonottaja lisää.

Suomen kesän viimeiset valonrippeet